maanantai 5. marraskuuta 2012

Työväenluokan lähiöt muuttuivat yhdessä yössä oikeiston takapihoiksi.

(Kunnallisvaalien jälkipyykkiä)



Tätä kysymystä mietin kun vaalitulos vihdoin tuli 28.10.2012. Kansallisessa mittakaavassa kaikki hävisivät, paitsi Perussuomalaiset. Täytyy sanoa että mua ei kiinnosta Perussuomalaisten menestys tai ylipäätään mikään asia mikä liittyy heihin näissä vaaleissa. Joten se heistä.

Tietysti tapetilla oli oma henkilökohtainen ja puoleen vaalimenestys Turussa. Ensimmäisen kerran olin ehdolla 22-vuotiaana vuonna 2004 kunnallivaaleissa, ilman mitään kampanjaa tai 0 euron vaalibudjetilla tuli 24 ääntä ja varajäsenen paikka Vesilaitoslautakunnassa. 2008 oli sitten enemmän meininkiä, porukkaa oli paljon kampanjassa ja massiakin oli hieman enemmän. Ääniä tuli 110 ja varsinaisen jäsenen paikka Nuorisolautakunnassa. 4 vuotta siitä ja politiikkaa on tehty nuorisotyön ja kunnallisen lastensuojelutyön puolesta. Nyt vaaleissa oma tavoite oli saada yli 110 ääntä. Olin miettinyt että jos en saa tavoitetta, jätän kunnallisvaalitouhun toistaiseksi, ei vain 4 vuodeksi, vaan pidemmäksi aikaa. Sain 94 ääntä. Kampanja oli aika pieni, olen työelämässä, opiskelemassa ja perhettäkin on tullut sitten viime 2008 vaalien jälkeen. Mietin nyt viikko vaalien jälkeen, 93 ihmistä itseni lisäksi uskoo minuun ja haluaa minun jatkavan politiikassa, se on kuitenkin aika helvetisti jos tarkemmin miettii. Ei sijoitus ollut lainkaan huono siihen verrattuna että aika moni jätti äänestämättä kokonaan tai äänet menivät muutenkin poikkeuksellisesti verrattuna muihin vaaleihin. Nyt minulla on mahdollisuus taistella itselleni jokin lautakuntapaikka, koska Vasemmisto menetti yhden lautakuntapaikan kahdesta ja näin ollen lautakuntapaikka ei ole itsestään selvyys. 4 vuoden päästä sitten täytyy laittaa liikkeelle sellainen spektaakkeli että Yrttiahon Johannes saa toisen alle 50-vuotiaan miespuolisen Vasemmistoliiton valtuutetun seurakseen. Se on päätetty nyt!

Mutta sitten itse otsikkoon. Asia mikä vitutti näissä vaaleissa eniten oli ehdottomasti vasemmistolaisissa lähiössä Varissuolla ja Lausteella(Suurimmat puolueet: SDP ja Vasemmistoliitto vielä vuonna 2008 kunnallisvaaleissa) tapahtunut poliittinen aivopieru. Molemmissa lähiöissä Kokoomus nousi toiseksi suurimmaksi puolueeksi ohi Vasemmistoliiton. Mietin luetuani tulosta että miten helvetissä se voi olla mahdollista, miten nämä omahyväiset porvaripellet onnistuivat vakuuttamaan lähiöiden asukkaat puolelleen, se on ollut yleensä lähiöiden ongelma etteivät ihmiset äänestä, mutta että eivät äänestä nytkään ja ne jotka äänestävät...ÄÄNESTÄVÄT KOKOOMUSTA...WTF??? Siis puolue, joka tässä kaupungissa Suikkilaa ja Ilpoista lukuunottamatta ei ole koskaan menestynyt lähiössä, syystä että ovat pääasiassa kurjistaneet lähiöiden palveluja eivät ajaneet mitään kehittämisprojekteja lähiöihin, vaan suunnanneet rahat ja mielenkiinnon omiin asuinalueisiinsa jos sinnekään. Eli mitä helvettiä. No syy löytyi nopeasti, suurin syy oli passiivisuus. Jätettiin äänestämättä ja sitten se toinen syy, eli Kokoomuksella oli maahanmuuttajataustainen ehdokas, jota maahanmuuttajataustaiset lähiöasukit luultavasti äänestivät ihan valtuustoon asti. Mohammad Azizi (KOK) oli Lausteen ja Varissuon ääniharava. Pahaa aavistamattomat maahanmuuttajataustaiset äänestivät porvaripuolueen ehdokasta ja siis myös samalla porvaripuoluetta vasemmistolaisen työväenluokan sydänmailla. Vituttaa itseasiassa tosi paljon, Lauste on mun mestoja ja pidän täällä asumisesta juuri tämän työväenluokkaisen väestön vuoksi, joka yksissä vaaleissa muuttuikin porvarien lähiöksi. Oli hyvä että myös maahanmuuttajataustaiset olivat aktiivisia edes jonkin verran, nimenomaan kävivät äänestämässä. Kaikki eivät varmasti äänestäneet Azizia tai Keskustan ehdokas Ali Alasta. Tiesivätkö heidän äänestäjänsä, että vaikka heidän oma ehdokkaansa mitä tahansa höpöttääkin, tulee Kokoomus kyykyttämään lähiöitä entiseen malliin, se linja ei muutu vaikka valtuustossa on nyt viime kautta enemmän monikulttuurisuutta valtuutettujen taustoissa.

Seuraavissa vaaleissa pitää alkaa sitten tosissaan herättelemään nukkuvia lähiöasukkeja äänestämään työväenluokan puolueita, eli lähinnä vasemmistoa. Perussuomalaiset ovat hetken huumaa ja tuskin enää ensi kerralla mestoilla enää. Maahanmuuttajien kanssa tulisi käydä lähiössä keskustelua siitä, mitä Suomalaiset puolueet edustajavat, mitä arvoja ja mitä veroilla kustannettu hyvinvointiyhteiskunta käytännössä tarkoittaa tavalliselle kaduntallaajalle. Myös mitä oikeuksia ja velvollisuuksia hyvinvointivaltion ylläpitäminen sisältää. Näillä vaalituloksilla eduskuntavaaleissa Kokoomuksella on käytössään kaupungin laitojen monikulttuurinen väestö, joka ei välttämättä tiedä mitä äänestävät ja mitä äänestämättä jättämisestä seuraa, kuten myös ihan kotimaiset nukkuvat äänestäjät. Nyt meidän pitää laittaa viidakkorummut soimaan ja mennä lähiöihin keskustelemaan demokratiasta, osallistumisesta, vaikuttamisesta, puolueista, arvoista ja periaatteista. Meidän täytyy ottaa lähiöt takaisin haltuun ja nostaa työväenluokan aktiivisuus taistelemaan hyvinvointivaltion säilyttämiseksi, meidän pitää nyt olla ihan vasemmistolaisten MESTOILLA!



Tässä linkkinä ammatteja, joita me valitsimme valtuustoihin näissä vaaleissa.

http://img.yle.fi/uutiset/kuntavaalit_2012/article6357533.ece/ALTERNATES/w580h326/grafiikka+kuntavaalit+sanapilvi.jpg