keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Huolestunut kansalainen -mielipidekirjoitus Ke TS:ssa 12.12.2012

Kirjoitin viikko sitten mielipidekirjoituksen ja lähetin sen Turun Sanomiin julkaistavaksi. Olen aikaisemmin kirjoitellut useita mielipidekirjoituksia, enkä muista Turun Sanomien toimineen vastaanvanlaisella tavalla sitten presidentinvaalien. Turun Sanomat nimittäin sensuroi mielipidekirjoitukseni keskiviikkona 12.12.2012 ilmestyneessä lehdessä. Tässä alla on alkuperäinen teksti ja lihavoituna se osa, joka Turun Sanomiin ei koskaan saapunut. Minusta on huolestuttavaa sensuroida ihmisten mielipidekirjoituksia, varsinkin kun kyseessä ei ollut mikään syytös ketään kohtaan, vaan huoli tehtävien hoitamisesta oikein. Huolestunut kansalainen kirjoittaa kaupungin sosiaali- ja terveysalan työntekijöiden tilanteesta ja ihmettelee, miten johto perustelee kilpailutuksia, jotka maksavat huomattavasti enemmän kuin kaupungin oma tuotanto ja silti halutaan kilpailuttaa. Silloin tulee huoli johdon pätevyydestä jos laskut menevät näin pahasti pieleen ja toisaalta herää kysymys, tehdäänkö laskuja tahallaan väärin? Hyvä kysymys, mutta samaan aikaan voidaan kysyä onko kaupunginjohtaja ja kaupungin johto tehtäviensä tasalla...?

*********************************************************************






Tahallaan väärin matematiikkaa laskevien kaupunki


Olen erittäin huolestunut kotikaupunkini Turun taloustilanteesta. Meillä on nimittäin käymässä niin, että edullisesti palvelua tuottavat lastensuojelun sijais- ja avohuolto on päätetty kilpailuttaa. Suuri huoli tässä on juuri siinä, että meillä pitäisi olla päteviä johtajia kaupungissa ja nyt on tullut esiin sellaisia vakavia asioita, että kaupungin johto ei osaa enää laskea yksinkertaisia matemaattisia laskutoimenpiteitä. Jos esim. perhetyön palvelussa asiakkaan kanssa tehdään vaikka viikon aikana 2-5 kotikäyntiä ja palvelu maksaa henkilöresursseissa X määrän euroja, samaan aikaan kilpailutetaan perhetyötä yksityiselle sektorille, jossa käydään 2 kertaa viikossa asiakkaan luona ja sama työ maksaa X määrä euroja kertaa 4. Sitten laskutoimenpiteissä on tultu lopputulokseen, että yksityisen sektorin ostopalvelut ovat halvempia ja palvelua kannattaa kilpailuttaa, vaikka oma tuotanto olisi neljä kertaa halvempaa ja käyntikertojakin enemmän. 

Tästä syystä olen erittäin huolestunut Turun kaupungin johdon pätevyydestä tehdä tehtäviään vedoten työn vaativuuden arviointiin. Jos yliopistoja käyneet juristit ja tohtorit eivät osaa tehdä yksinkertaisia laskutoimituksia, niin voidaan aloittaa keskustelu myös johdon kilpailuttamisesta. Kaupungin johto on erittäin tietoinen siitä mitä ja miten laskuja hallintokunnissa lasketaan ja siksi onkin perin kummallista, että kovapalkkaiset yliopistoihmiset eivät osaa erottaa väärin ja tahallaan väärin laskettuja lukuja virallisista luvuista. Kaupunginjohtaja, joka tienaa 15 000 euroja kuukaudessa ei osaa johtaa kaupunkia arvostaen pienellä palkalla raatavia sosiaali- ja terveysalan työntekijöitään edes sen vertaa, että antaisi heille työrauhan parantaa työllään kaupungin lasten ja nuorten hyvinvointia. 

Ja jos kerran suorittavan portaan työtä ei arvosteta ja työtä aletaan kilpailuttaa, tulisi kaupunginjohdon paikat myös kilpailuttaa. Kaupungin johtoon varmasti löytyy ammattikoulussa perusmatematiikan kurssin suorittaneita ihmisiä, jotka tekisivät samat työt kaksi kertaa halvemmalla. Nyt puhutaan siitä, miten kaupungin talous saadaan tasapainotettua. Ei sitä saada tasapainoon ainakaan, jos ostetaan kalliimmalla ostopalveluja verrattuna jo olemassa olevaan edulliseen omaan tuotantoon. Sitten ensi vuonna lyödään faktat pöytään, että näin ja näin paljon maksaa lastensuojelun avo- ja sijaishuolto, joka tarkoittaa sitä että aletaan pian työstää oman tuotannon alasajoa. Ja jos näyttää vielä siltä, että oma tuotanto on liian halpaa numeroina, voidaan siirtää tietenkin vaikkapa hallintokuluja sijaishuollon  päivämaksuihin, että saadaan sijaishuollon palvelut näyttämään kalliimmalta, mitä ne todellisuudessa ovat. Matematiikkaa voi siis laskea väärin tahallaan, jos haluaa sen aiheuttavan itselleen tai arvomaailmaansa sopivan lopputuloksen, eli vaikkapa palvelujen ulkoistamisen. Haluaisin elää joskus sen päivän tässä kaupungissa, että sosiaalikeskuksen johdossa olisi oikeasti päteviä sosiaali- ja terveyspolitiikan asiantuntijoita tahallaan väärin matematiikkaa laskevien juristien ja tohtorien sijaan.


Matti Kapanen
Nuoriso-ohjaaja, Sairaanhoitajaopiskelija
Nuorisolautakunnan jäsen VAS

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olethan ystävällinen ja kommentoit omalla nimellä. Asiattomat kommentit poistetaan ja trollaajat bännätään.